Silmissä sumenee ja kyyneleet täyttävät silmäni.
Yritän taistella niitä vastaan - turhaan.
Vuolaana kuin Niagara,
ne kastelevat kasvoni, paitani ja tyynyni.
Ja kaipauksen aalto hukuttaa minut alleen.
Yritän olla ajattelematta
sitä päivää, kun kohtaamme taas.
Se päivä tulee väistämättä eteen
- ennemmin tai myöhemmin.
Kestätkö silloin reaktioni?
Mieleni tekisi huutaa, raivota ja potkia.
Etkö näe, etkö tajua!?
Etkö tiedä miten satutat?
Puukotat?
Kipu on todellista.
Sinä päivänä kun jälleen näemme,
on minun oltava vahva.
Pystyttävä sanomaan,
"Mene. En halua satuttaa itseäni lisää.
En voi kiduttaa itseäni tämän enempää."
Se tulee olemaan todella vaikeaa.
Helvetin kipu, helvetin rakkaus.
Se päivä ei ole vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti