Tuhkimon elämää

Sitä kovasti yrittää jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Yrittää tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä - miehiäkin.
Leikkii, että on kiinnostunut, yrittää ihan tosissaan kiinnostuakin,
välillä jopa joku tilapäinen mielenhäiriö saa suostumaan treffeihin -
leikkimään, että oikeasti kiinnostaa.

Treffeillä saattaa aika ajoin olla mukavaakin.
Nauran. Nautin siitä hetkestä, että kipu ei ole ihan koko ajan läsnä.
Mutta kuten Tuhkimollakin... kaikki on vain illuusiota.
Kellon lyödessä maagiset lyöntinsä totuus iskee kasvoihin... kai ihan kiva ihminen, mutta väärä henkilö.

Kotiin paalaan yksin, haikeana.
Kotona virtaa kyyneleet....
ja mielessä vain se yksi ihminen.

Miksi helvetissä sydän vain eivoi unohtaa?

Kissa ja hiiri - eli yksi variaatio miehen logiikasta

Ehkä me oltiin liian helppoja noille exille.

Miesten PITÄÄ SAADA METSÄSTÄÄ, muuten ne kokee, ettei ne ole tavotelleet sitä kylliksi = se ei ole sen arvoinen. (Vaikkakin: naisen kannalta asia on niin, että ainoastaan aidosti rakastavana on helppo - Muuten on mahdoton.)
Koska kun tarjoutuu, miehelle iskee (aina) kiusaus ottaa, vaikkei tietäis, haluaisko. Ja sitten ne alkaa miettiä sitä siinä vaiheessa, kun ovat jo keskellä sitä kaikkea. - Ja naisen kannalta se on myöhästä sillon - kun jo uskoo, että tässä on jotain... Suurta.

Ja jotenkin se, että toinen on saatavilla, vielä sotkee sitä niiden mietintää - Ne ei voi aidosti tietää, kaipaisko ne, jos toinen ei ois niin tyrkyllä.
Siks ne ajaa pois - että saisivat tietää sen.

Mutta sitten myöskin on enää mahdoton naisena olla yhtä rakastunut, kun on jo tyrkätty alekoriin. Jokin osa itsekunnioitusta on mennyt siinä. (Ja myös: kunnioituksesta miestä kohtaan, sillä miten voisi kunnioittaa jotakin niin alhaista, joka on valmis toimimaan niin tökerösti, satuttamaan, halventamaan.. Kovin on vaikeaa..) Ja toisaalta, myös miehen kunnioitus on siinä sotkussa kärsinyt naista kohtaan.

Sekavaa, omituista, mutta selittäisi monta asiaa.

Miehen logiikka: Vain se, mitä joutuu tavoittelemaan, on tavoittelemisen arvoista
(Vaikkakin se toisaalta tarkoittaa, ettei nainen silloin ole aidosti rakastunut, jos sitä joutuu tavoittelemaan)
Mutta pointti onkin se, että Miehen Pitää Saada Olla Rakastunut Ensin

- Perkeleen imbesillimiehet,
lapsipuolisot
Ja kun siitä kissa ja hiiri -leikistä ei saa mitään

Kuitenkin: Siispä pitää
A) oppia pelaamaan sitä, vaikkei tykkää, jolloin saa sen miehen jonka haluaa (ja joka sitä leikkiä tarvii)
- tai sitten B) alkaa löytää ja kiinnostua Aikuisista Miehistä, jotka tietää, mitä haluaa, ja on saaneet kyllikseen kaikista peleistä

Tilanteessa A on toki aina epävarmaa, että jos mies lopulta saa tämän leikin kautta naisen, haluaako se sittenkään sitä pitää - vai tuleeko tarve uuteen metsästysleikkiin. - Eihän kissa useinkaan syö sitä hiirtä, jolla on leikkinyt
Tai: ei kissalla tarvitse olla oikeasti nälkä alkaakseen leikkiä hiirellä
- se voi olla myös hupia ja metsästystaitojen ja -vietin ylläpitoa

Entäs nainen? Naisen kannalta?

Ei saa olla rakastunut.

Hyvin yksinkertaista.

(Ja vitun epätasa-arvoista ja tylsää - BOOOOORIIINNGGG! Sama vaihtaa sitten naisiin, tai keksiä vaikka joku järkevämpi harrastus. - Siis toisin sanoen, mikä tahansa harrastus, jota touhutessa on mukavaa.)

Lumivalkoinen
- vain kuurupiloutuakseen
Jos ei muuta, niin tätä se kyllä vaatii...

Kipuja

Kun kaikki toivo on viety, jäi jäljelle vain tsunami.
miten pajon voi yhden ihmisen perään itkeä?
Vastaus: PALJON

Itkujen jälkeen astuu kuvioon raivo.
Raivo yhtä voimalla kuin rakkauskin ennen.
Rakkaus on yhä rinnassa, mutta se on käännettävä muuksi
- jos aikoo päästä pinnalle.

Raivoa on purettu fyysisellä rääkillä.
Se tyydyttää ja tuo hyvän mielen
- hetkeksi.

Fyysinen rääkki tuntuu ja näkyy kropassa.
Hyvällä ja pahalla.
Kroppa on upeassa kunnossa,
mutta nivelet paskana.

Nivelissä oleva kipu on kovaa
- todellista
ja ei mitään verrattuna siihen kipuun, jota sydän kärsii.

Yksi kysyi "kauanko aiot kaivata?"
vaan mistä minä tiedän?
Ei se ole minun aikomisesta kiinni
- jos olisi en kaipaisi ollenkaan.

Toinen kertoi "Unohda"
Sekin on helpommin sanottu kuin tehty.

Suuren rakkauden jälkeisiä treffailukokeiluja, otto 1

Voi jessus, mikkä treffit - mä suorastaan aistin, kun sen jätkän pallit surkastu, ku se yritti saada tilannetta jotenki haltuun..

Mä söisin tommosia alkupaloiksi
- jos tykkäisin mausta..

All hope is gone

Lyhin mahdollinen puhelu,
lopullinen vastaus.
Vihdoinkin.

Silti se viiltää syvälle.
Saa tsunamin hyökymään ylitse,
peittämään alleen.

Sydän rikki revittynä,
verta vuotavana,
miljoonina palasina.

Tuska viiltää,
mutta tämä on
käännekohta parempaan.

Toivottavasti.
Jonakin päivänä.

Kärttyisä vanhapiika -päivä

Minä en jaksa miehiä. Minä en jaksa itseäni ja miehiä. Minä en jaksa itseäni suhteessa miehiin. Minä päätän ryhtyä maailman ilkeimmäksi ja kärttyisimmäksi vanhaksipiiaksi - joka luotaantyöntävällä irvistyksellä karkottaa kaikki, joilla pienikin mahdollisuus olisi muuten päästä lähellekään herkkää haurasta säröillä olevaa särkeävää sydäntäni

En jaksa katsoa peiliin, jossa näen itseni istumassa historian alennusmyyntikoreissa.
Minä haluan vielä joskus nähdä itseni kokonaisena minuna, hyvänä ihan vain sellaisenaan. Tai sitten haluan unohtaa itseni. Unohtaa, keskittyä muuhun.

Armollinen unohdus, tule jo

Tekosyitä?

Puhelu.
Hetken juttelu.

Olin varautunut piikittelemään,
kertomaan kaipauksestani,
sanomaan "Ei, en halua kiduttaa itseäni enään."

Vaan menin sanattomaksi.
Harvinaista.

Puhelu sujui hyvässä hengessä,
mukavasti jutellen,
jälkeen päin tuntemukset olivat positiivisen odottavat.

Pari päivää.
Fiilis yhä hyvä.

Pari yötä nukuttuani,
nostaa epäilys päätään,
kehitänkö jälleen itselleni tekosyitä olla unohtamatta.

Junnaanko siis paikallani,
vai onko tämä sittenkin mahdollisuus?